Ammattikalastus elää vahvana Uudenkaupungin saaristossa

MereFestit nostaa tänä vuonna esiin saariston pitkät kalastusperinteet ja ammattikalastuksen merkityksen osana merellistä Uuttakaupunkia. Tapahtuman yhtenä päätukijana mukana on Länsi-Suomen Kalatalouskeskus, joka tekee tärkeää työtä kotimaisen kalan, kalastuselinkeinon ja saaristokulttuurin puolesta.

Uusikaupunki on vanha rannikkokaupunki, jolla on vahva meri- ja saaristoperinne. Kalastuksella on ollut kaupungissa keskeinen rooli jo yli 400 vuoden ajan, ja Uusikaupunki tunnettiin aikanaan jopa kuninkaan sinetillä vahvistettuna kalakaupunkina.

Ammattikalastus tänään

Vaikka ajat ovat muuttuneet, elää ammattikalastus alueella edelleen vahvana. Uudessakaupungissa toimii aktiivisia kalastajia ja kalatalousalan yrityksiä, ja saariston vahvat kalakannat sekä pitkät perinteet pitävät huolen siitä, että elinkeino säilyy tärkeänä myös tulevaisuudessa. Ammattikalastukselle merkittävä Suukarin kalasatama on puretun saaliin määrällä mitattuna jo nyt Suomen suurin kalasatama.

Merefesteillä ammattikalastus näkyy konkreettisesti ohjelmassa, jossa pääsee tutustumaan kalastukseen, kotimaisen kalan käyttöön ja saariston makuihin koko perheen voimin. Päivän aikana luvassa on niin kilpailuja, maistiaisia, työnäytöksiä kuin hauskaa ohjelmaa lapsillekin.

Kalastus-teeman ohjelmaa Merefesteillä

  • Hauki on päivän kala – la 6.6. klo 9.00–11.00
    Gasthaus Pookin Simo Reijonsaari valmistaa Uudenkaupungin vaakunakalaa herkullisella tavalla. Maistiaisia tarjolla! 
  • Sprinttikalastuskisa aikuisille – la 6.6. klo 9.45–12.00
    Kuka nappaa eniten kalaa kahdessa tunnissa Ruokolanjärven rannalta? 
  • Pieni kalakoulu lapsille – la 6.6. klo 10.00–16.00
    Ongintaa, kalalajien tunnistusta ja kala-aiheisia visoja perheen pienimmille. 
  • Pikku Kalakriitikot – la 6.6. klo 11.00–11.30
    Lasten oma kalaruokaraati arvioi päivän kalaherkkuja. 
  • Fileerausnäytös – la 6.6. klo 11.30 ja 14.45
    kalastusmestari Joonas Aaltonen näyttää kalan käsittelyn parhaat niksit.
  • MasterChef-voittajan kalan käyttövinkit – la 6.6.
    Inspiraatiota kotikeittiöön ja uusia ideoita kotimaisen kalan käyttöön a la Marita Frimodig.
  • Kalastajan Catwalk – la 6.6. klo 15.15–15.45
    Pilke silmäkulmassa toteutettu näytös ammattikalastajan tyylistä ja varusteista. 

Koko ohjelma löytyy tapahtumasivulta: Merefestien tapahtumat

Mitä tulee kun yhdistetään kalastuskulttuuri ja muoti? Se nähdään klo 15.15 alkaen Merefestien päälavalla.